Helpotusta arkeen keskeisimmillä kivunhoidon lääkkeettömillä menetelmillä.
Fysikaaliset hoidot ovat lääkkeettömän kivunhoidon menetelmä, johon kuuluvat lämpö- ja kylmähoidot, sähköhoidot sekä akupunktio.
Liikuntavammat ovat yleisin tapaturmaluokka Suomessa. Vuosittain sattuu noin 420 000 liikuntavammaa. Suurin osa liikuntavammoista on ehkäistävissä monipuolisella ja säännöllisellä liikkumisella.
Jos et itse ole kokenut, niin ainakin olet ollut paikalla todistamassa selkäkipuilevan henkilön oirehdintaa. Jopa 80 % ihmisistä kokee selkäkipua elämänsä aikana. Hyvin yleinen vaiva siis, mutta useimmiten syy jää mysteeriksi.
Tasapaino ei ole pysyvä ominaisuus, vaan sen hallinta vaatii kehon eri säätelyjärjestelmien yhteistyötä. Seuraavien viiden vinkin avulla voit pohtia, ovatko kyseiset asiat kohdallasi kunnossa.
Tuntoaisti on ihmisen herkin aisti. Jo hyvin pieni, hipaisunomainenkin kosketusärsyke aiheuttaa tuntohermopäätteissä aistittavan reaktion.
Hyvät yöunet eivät aina ole itsestäänselvyys, sillä esimerkiksi psyykkiset ja fyysiset kuormitustekijät arjessa häiritsevät herkästi unta.
Leena Vuorinen, 66, mursi lonkkansa kaaduttuaan jäisellä tiellä reilut kaksi vuotta sitten. Lonkka on kuntoutunut, mutta mieli ei – pelko kaatumisesta on edelleen läsnä liukkaalla liikuttaessa.
Painonpudotus voi vähentää kipua ja parantaa elämänlaatua, mutta painonpudotusvinkkien ristiriitaisuus voi hämmentää.
Kävely on varsin monipuolista liikkumista, jossa yhdistyvät koordinaatio, ketteryys ja tasapaino.
Saunaa voi varovaisesti suositella tuki- ja liikuntaelinvaivoihin. Saunaa voi kokeilla lihaskipuihin, silloin kun ei ole muuta tulehdustilaa kehossa aktiivisena.
Kirjoittajina Annukka Helander ja Paula Juvonen, Turun Seudun Nivelyhdistys ry.
Liikkuvan elämäntavan edistäminen on kaikkein merkittävin tuki- ja liikuntaelinterveyden edistäjä.
Liikkumisen suositukset kuvaavat terveyden kannalta tarvittavan viikoittaisen liikkumisen määrän, ja antavat esimerkkejä liikkumisen muodoista.
Syömiseen liittyy fysiologisen tarpeen lisäksi sosiaalinen kanssakäyminen, mielihyvä ja tunteet.
Lihasten maksimivoima on huipussaan 20–30 vuoden iässä, jonka jälkeen se laskee 70 ikävuoteen tullessa noin 30–40 %.
Tuki- ja liikuntaelimistön (tule) terveyttä edistävät nk. tule-viikot käynnistyvät pian.
Reppuja näkee runsaasti katukuvassa. Niissä kannetaan koulukirjoja, läppäreitä, kauppaostoksia ja harrastusvälineitä. Edistääkö reppu selkäterveyttä?
Korona-aikana luontoliikunta on lisääntynyt. Tätä on tavoiteltukin. Kaikenlaisen luontoliikunnan puolesta on puhuttu, kirjoitettu ja esitetty vetoomuksia.
Mitä ja miten kesähelteellä kannattaa juoda?
Kokeile jo nyt tehdä itse yksinkertainen makuvesi.
Paikkaan sitomaton työ haastaa ergonomian, ja siihen onkin kiinnitettävä erityistä huomiota, työskentelet sitten kotona, kahvilassa, julkisessa kulkuneuvossa tai missä tahansa.
Etäpäivä n:ro 4. Aamutoimiin ei kulu aikaa niin kuin ennen. Työikäisistä työssäkäyvistä 20 - 28 % raportoi liikkuvansa ainakin 15 minuuttia työmatkallaan.
Paikkaan sitomaton työ haastaa ergonomian, ja siihen onkin kiinnitettävä erityistä huomiota, työskentelet sitten kotona, kahvilassa, julkisessa kulkuneuvossa tai missä tahansa.
Jalkapohjan alta häviää tuntuma ja kantapää liukuu, ja yht’äkkiä maisema vilahtaa. Sitä tuntee makaavansa kylmässä ja märässä maassa.
Olkapään erilaiset kiputilat ovat yleisiä. FinTerveys 2017 -tutkimuksen mukaan olkapään kipua on kokenut 37 % miehistä ja 39 % naisista viimeisen kuukauden aikana.
Alaselkäkipu on hyvin yleinen vaiva ja tyypillinen työikäisten sairauspoissaolojen syy. Väestöstä noin 80 % kokee alaselkäkipua jossain elämänsä vaiheessa.
Jalkaterveydellä on suuri merkitys tuki- ja liikuntaelimistön terveydelle, ja se on osa ihmisen kokonaisterveyttä.
Puutarhatyöt ovat mitä parhainta hyötyliikuntaa. Puutarhatyöt kuormittavat koko kehoa monipuolisesti.
Polvea ympäröivien lihasten lihasvoimaharjoittelu vähentää polven nivelrikkokipua sekä parantaa polvinivelen toimintakykyä.
Uni on merkittävää tuki- ja liikuntaelimistön hyvinvoinnin kannalta. Uni edistää lihaksiston ja luuston kasvua ja uusiutumista, sekä päivän rasituksista palautumista.
Tuki- ja liikuntaelimistön vaivojen, toimintahäiriöiden ja oireiden lievittämiseen on käytettävissä melkoinen asiantuntijoiden joukko.
Talvi, pimeä vuodenaika ja mahdollinen liukkaus siirtävät huomion jälleen ulkona liikkumisen turvallisuuteen. Huoli liukastumisesta muuttaa kävelyä epävarmemmaksi.
Siivous on hyvää arkiliikuntaa, joka vahvistaa koko kehoa. Huonossa ryhdissä työskentelyä on syytä välttää. On tärkeää muistaa työskennellä vaihtelevasti ja välttää toistuvia liikkeitä. Muista pitää myös taukoja ja jakaa urakka useammalle päivälle.
Vatsalihasten erkauma on ollut viime aikoina pinnalla niin liikunta- ja kuntoutusalan julkaisuissa kuin naistenlehtienkin palstoilla, mutta mistä vatsalihasten erkaumassa on oikein kyse?
Niskakipu on hyvin yleinen vaiva. FinTerveys 2017-tutkimuksen mukaan niskakipua on kokenut edellisen kuukauden aikana 37 % suomalaisista miehistä ja 51 % saman ikäisistä naisista.
Ihanaa, kun valon määrä lisääntyy ja kesä lähestyy. Nyt siis on aika kiinnittää huomio jalkateriin ja kesäkenkiin.
Kuntosalilla osa 1:ssä keskityttiin siihen, miten usein kannattaa harjoitella viikossa, ja millä tavalla. Nyt perehtytään harjoitusmenetelmiin ja vammojen ehkäisyyn.
Penkkipunnerrus, jalkaprässi vai hauiskääntö? Kuntosalista on moneksi, siellä voi kohottaa kuntoa tai vahvistaa lihaksia.
Yliliikkuvuudella eli hypermobiliteetilla tarkoitetaan sitä, että nivelen tai selkärangan nikamien liikkuvuus on poikkeuksellisen laajaa, yli normaalirajojen.
Aikaisemmin puhuttiin lihaskalvoista ja nykyisin faskiasta, joka suomennetaan peitinkalvoksi. Faskia on sidekudosta. Se muodostaa koko kehoon kolmikerroksisen ja peittävän kalvon.
Lantiota voidaan pitää kehomme keskuksena, joka yhdistää ylä- ja alavartalossa tapahtuvan liikkeen. Lantion alue kannattelee suurinta osaa koko kehomme painosta.
Syvät lihakset ovat kehon oma korsetti Ihmisillä on lihaksia pääasiallisesti kolmessa kerroksessa keskivartalossa. Nyt keskitytään syviin lihaksiin.
Nykyinen istuva elämäntyyli aiheuttaa tuki- ja liikuntaelimistön vaivoja niin aikuisille kuin lapsillekin.
Miten saadaan miehet liikkeelle? Tutkimuksen todistavat, että liikkumaan innostaa liikunnan mukavuus. Kun liikunta koetaan mukavaksi, siihen löytyy myös aikaa.