REPPU SELKÄÄN

Reppu selkään!

Reppuja näkee runsaasti katukuvassa. Niissä kannetaan koulukirjoja, läppäreitä, kauppaostoksia ja harrastusvälineitä. Reppu solahtaa helposti selkään lapsille, nuorille siinä kuin varttuneemmallekin väelle. Edistääkö reppu selkäterveyttä?


Luin tuoreen tutkimuksen, jossa kerrottiin, etteivät koulurepun paino, koko tai kantotapa olleetkaan yhteydessä lisääntyneeseen selkäkipuun. Toisaalta tekstissä painotettiin, että repun koko ja kantohihnojen säädettävyys lisäävät repun käyttömukavuutta ja istuvuutta. Niin, siitähän onkin oikeastaan kysymys. Oikeankokoinen reppu istuu selkään, tuntuu hartioihin ja selkään mukavalta, vaikka se painaisikin. Koululaisten ja nuorten reput painavat muuten yllättävän paljon eli käyttömukavuus onkin repun tärkeimpiä ominaisuuksia.


Onko sillä merkitystä, jos sitä kantaa vain toisella olalla? Nykytiedon valossa reppua voi kantaa ihan hyvin niinkin. Niinhän moni tekee. Repun kantotapa ei lisää riskiä selkäkipuihin.


Reppu lisää liikettä. Kun laitat repun selkään, vapautat kätesi liikkumaan vapaasti kylkien vierelle. Kävellessä molemmat kädet heiluvat kylkien vierellä vuorotahtiin. Kun kantapää iskeytyy maahan, heilahtaa vastakkainen yläraaja voimakkaasti eteenpäin. Tämä yläraajojen vuorottainen heilahdusliike rytmittää ja myötäilee kävelyä. Ja näin ollen reppu vapauttaa kädet tähän luontaiseen liikkeeseen. Reppua siis kannattaa kantaa ehdottomasti silloin, kun liikutaan ihmismoottorin voimin paikasta toiseen kävellen.


Reppu lisää toimintakykyä. Tyks Orton kirurgisessa sairaalassa tehdään tilastojen mukaan noin 9 000 leikkausta vuosittain, joista polven tekonivelleikkauksia reilu yhdeksänsataa, lonkan tekonivelleikkauksia reilu tuhat ja reisiluunkaulan murtumaleikkauksia lähes neljäsataa. Tällekin runsaalle potilasjoukolle reppu on paras valinta. Osa näistä potilaista tarvitsee kädet vapaiksi kyynärsauvoja tai rollaattoria varten. Repussa kulkee tärkeimmät tavarat silloin kätevästi.


Reppu lisää suorituskykyä. Esimerkiksi silloin, kun heilautat repun selkään ja lähdet reippaalle sauvakävelylenkille. Reippailla lenkeillä kunto nousee. Ja reppuun saa mukaan sadevarusteet tai eväät. Ne, jotka haluavat testata kuntoaan, laittavat repun täyteen lisäpainoja. Taatusti kunto nousee.


Reppu on tuiki tärkeä myös koulunsa aloittavalle ekaluokkalaiselle. Se on koululaisuuden symboli. Se hankitaan ajoissa, jotta mieli ehtii sopeutua alkavaan kouluun. Alkutekstissä oli puhetta istuvuudesta ja käyttömukavuudesta. Ne eivät välttämättä ole tässä yhteydessä tärkeimmät kriteerit. Koulunsa aloittavat tietävät tasan tarkkaan minkälaisen repun valitsevat.


Reppua siis kannattaa käyttää. Ei muuta kuin reppu selkään ja liikkeelle.

Terhi Pihlajaniemi | TULE-tietokeskus 2020

Artikkeli on julkaistu Turun Seutusanomissa (keskusta) 13.8.2020